perjantai 25. toukokuuta 2012

Harjoittelua harjoittelua

Tämä tulee nyt vähän myöhässä, mutta juttua keskiviikolta:

Aiheena meillä ei varsinaisesti ollut mikään. Teimme siis yhteensä kolme pientä harjoitusta. Ensin oli minun ja Sinin harjoitus, jossa multa oli nilkka vääntynyt metsässä ja Sini oli saanut haavoja naamaan oksista kun se oli taluttanut mua Metsätähteen. Siellä Mirja, Terhi x2 ja Aino sitten paikkailivat meitä :)
Seuraavana oli vuorossa Ainon ja Mirjan harjoitus. Aino ei puhunut suomea ja oli saanut myrkytyksen. Mirja oli Ainon kaveri ja yritti tulkata Ainoa. Hän oli juonut vahingossa kloridia, samoin Mirja. Heitä sitten hoideltiin muun ryhmän kanssa.
Kolmas oli pihalla skootterin kanssa kaatunut Anne-nukke. Elvytimme siis, koska tunnetusti Annehan ei hengitä ..yleensä :) Elvytys onnistui mukavasti.
Lähdettiin kuitenkin sitten sisälle hyttysiä karkuun :D Sisällä ei enää ihmeempiä, kunhan juteltiin. Porukka alkoi sitten pikkuhiljaa hajaantumaan :)
Kuvia tulee, kunhan Terhi S. niitä ehtii lisäillä :)

Teksti: Sara

lauantai 19. toukokuuta 2012

Nightcamp pt. V

Tänään oli siis tosiaankin viides nightcamp! Alkoi eilen :) Nightcamp tarkoittaa, että ollaan yötä Metsiksessä, hengataan, syödään, katotaan leffa, nauretaan, pelataan ja nukutaan + ym. kivaa :D Itse tykkään kovasti Nightcampeista :) Meitä oli yhteensä seitsemän; minä, Sini, Mirja, Aino, Lotta, Terhi M. ja Terhi S, joista Lotta, Aino ja Terhi S. eivät jääneet yöksi.

Minä, Aino ja Mirja oltiin ekoja paikalle tulleita ja syötiin, muita odotellessa. Sitten katsottiin Lotan koneelta Saksikäsi Edward, joka oli ihana leffa! Minähän en ikinä eläydy elokuvaan... En vaan voi mitään sille, että leffa tempaisee mut mukaansa :D Tykkäsin kovasti, vaikka olikin 90-luvulta :D Ei siis mitään huipputekniikkaa... Mutta suosittelen ehdottomasti katsomaan tämän elokuvan :)

Seuraavana vuorossa oli Terhi M:n tuoma Hobitti-peli, mä voitin! :D Ei jaksettu pelata ku vaan yks peli, koska peli kesti yli 1,5 tuntia :D Sitäkin peliä suosittelen, kun on vaan niin hyvä! Pelin kulku on jännä ja kaikki liikkuu samalla ukkelilla. Pelin jälkeen ne, jotka eivät jääneet yöksi lähtivät kotiin.

Mentiin sitten loppuporukan kanssa laittamaan pedit kuntoon ja tultiin syömään iltapalaa. Mä avasin sitten kans koneen ja kuunneltiin musaa :) Siinä samalla juteltiin niitä näitä ja pelattiin hirsipuuta. Aloitin sitten vieraskielisten lauseiden sodan :D Kaikki vuorollaan keksi jonkun ihan oudon lauseen. Lopuksi meni biisien lainauksiin :D Mentiin varmaan puol kolme yöllä yläkertaan ja alettiin iltapuuhiin. Oltaiskohan neljältä oltu kaikki unten mailla.

Aamulla muut herätti mut jo ysiltä, aurinko ja sillee.. Plus mein osaston puheenjohtaja laitto aamulla viestiä, murr... Meidän olisi pitäny mennä esittelemään toimintaa kai uikille, mutta ei todellakaan jaksettu! En tosiaankaan ole aamuihmisiä :( Ärsyttävää kun joku muu herättää. Ihmettelin kun en ollut liikkunut yhtään unissani, vaan olin jäänyt sohvaan painamaani kuoppaan samaan asentoon, jossa nukahdin :D Kymmenen jälkeen päästiin alakertaan aamupalalle. Hyi, kun alakerrassa oli kylmä... Mun piti lähteä käymään kotona, koska olin luvannut hoitaa pari juttua.. En mä olut kun vaan 1,5 tuntia pois, tosin en tiedä, että mitä muut teki sinä aikana :D


Palatessani muut oli menneet ulos. Liityin seuraan. Puheenaiheita en kovinkaan muista. Otin kaivon kannella aurinkoa :D Kaikki paitsi Mirja oli avojaloin, oli kivaa! Kopiteltiin pallolla, ja mä kiipesin keinujen päälle :D Oli vähän jännää tulla alas, kun tulin kovin akrobaattisesti keinun kautta :P Harrastettiin kans joogaa ja Sini ja Mirja pölli mun kengän :D Olipas hupaisaa juosta pihalla :)  Ei me sitten kauaa oltu ulkona, ehkä pari tuntia vielä ja lähdettiin omille teillemme...



Mirja & Sini

Sini the leppäkerttu

Kolme leppäkerttua! Minä tuossa kaivon kannella...

Mulla outo ilme, Peace-man ja Sini ei katso kameraan :D

Pituutta on tarpeeksi kun jalat ylttävät maahan! 
Kohta mennään ottamaan kenkä takaisin 
Nurmikko loppu, epistä! Mirjalla oli kengät jalassa

Sinin skootteri ja mun piikki :D
Teksti: Sara
Kuvat: Sara

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Jos metsään haluat mennä nyt


Joukon ensimmäisenä minä, seuraavaksi Aino ja kauhapaareja kantavat Sini ja Mirja, kameran taakse eksyi Terhi M.

Tänään olikin aiheena siirtäminen. Terhi S. lähti metsään piiloon ja minä, Mirja, Aino, Sini ja Terhi M. kuskattiinkin sitten potilas ulos metsästä. Oli ihan jännää alkaa siirtämään kun mietittävää oli niin paljon: Mikä on paras reitti? Tuetaanko niskaa? Kuka sijoittuu mihin? Millä ja miten siirretään turvallisesti? Kaikki päättyi kuitenkin hyvin. Siirsimme ensin siirtoalustalla tasaisemmalle ja siitä sitten matka jatui kauhapaareilla. Onneksi on osaavia nuoria!

Kuvia tältä päivältä olisi ollut enemmänkin, mutta olinpa jättänyt kameran lataamatta. Yhden kuvan Terhi M. kuitenkin ehti napata :) Lauantaina kyllä varmaankin tulee kuva, koska Nightcamp part V !! Tarkoittaa siis, että menemme Metsikseen yöksi, katotaan leffa ja hengaillaan :D
Tämä on siis Metsis. Hyvin pelottava pimeällä!!

Lauantaina olimme Prismalla jakamassa ilmapalloja ja viettämässä muuten Punaisen Ristin viikkoa, lisää tapahtumasta täältä. Olipa muuten hauskaa, ensi vuonna uudestaan! Oli kans huippua kun oli heliumia, vaikka mä sainkin jonkinlaisen vamman mun käteen kun pallo poksahti täyttämisvaiheessa...

Teksti: Sara

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Toimintaa Prismassa

Tämä viikko on Punaisen Ristin viikko. Tänään keskiviikkona meidän nuorisoryhmä oli Prismassa jakelemassa ilmapalloja enimmäkseen. Ilmapallot loppuivat kesken ja niitä lähdettiin hakemaan lisää. Niitä tuli oikein kunnolla lisää. Itse jakelin palloja ja esitteitä, sekä pyysin osallistumaan kilpailuun.
Tulkaa ihmeessä käymään lauantaina Prismassa.

Teksti:Aino

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Nothing to do..

Tänään ei siis tehty oikeastaan mitään. Oltiin Terhi M:n ja Sinin kanssa ulkona tunti ja juteltiin niitä näiä. Sit mentuun sisälle, jatkettiin juttelua, syötiin keksejä ja pohdittiin vuoden 2013 SM-kisa kokoonpanoja. That's it. Sit Terhi lähti kotiin ja minä ja Sini jäätiin viel hetkeks juttelee, mä pakkasin päivystysvaatteet huomista MM-lätkän avajaiskonsertti -päivystystä varten. Mentiin ulos ja lähdettiin kotiin.

Teksti: Sara